Loading...
Matkat2018-09-12T14:47:43+00:00

KESÄN 2019 MATKAT OVAT JO MYYNNISSÄ! 
– Lue lisää vuoden 2019 matkoista – 

Mysteerien äärellä

Elämä on täynnä ihania mysteerejä. Vuoden 2015 kesällä osallistuin koulutukseen, jossa minulla oli mahdollisuus selkeyttää itselleni oman yritykseni päämääriä sekä omia henkilökohtaisia tavoitteitani oman tietoisemman elämänkatsomukseni eteenpäin viemiseksi. Tuon koulutuksen aikana ajatuksiini nousi kaksi mielenkiintoista mielikuvaa, jotka ovat nyt vuosien saatossa heränneet eloon tärkeiden yhteistyökuvioiden tuloksena.  

Ensimmäisessä mielikuvassa mieleeni piirtyi kuva kolmesta samankokoisesta kristallista, jotka olivat erilaiset väriltään. Ensimmäinen kristalli oli tummanruskeaa savukvartsia, toinen kristalli oli puhtaan kirkas vuorikristalli ja kolmas kivi oli sinikuultava vuorikristalli. Kaikkien näiden kivien sisällä välkehti tuhansia sateenkaaren eri sävyjä. Mieleeni muodostui myös kivien merkitykset, savukvartsin edustaen Lemurian perheyhteyttä, puhtaan vuosikristallin universaalia rakkautta sekä sinikuultavan kristallin Pegasoksen viisautta. Muutamia kuukausia myöhemmin sain samaisen koulutuksen aikana seuraavan mielikuvan kolmesta eri paikasta, joihin tuolloin olin haaveillut oman retriittipaikan rakentamista ja nämä kolme vaihtoehtoa olivat Mount Shasta, Hawaiji sekä Lappi. Tuossa mielikuvassa minulle esitettiin kysymys, että mihin näihin kolmeen paikkaan haluaisin rakentaa oman paikkani, jos minulle siihen mahdollisuus tulisi ja käytönnön järjestelyjen vuoksi päädyin valitsemaan Lapin. Moni tietoisemmalle polulle lähtevä haaveilee jossain vaiheessa omasta retriittipaikasta, joten siinä suhteessa minäkään en ollut mitenkään poikkeus. Se, mitä en kuitenkaan tiennyt vielä tuolloin 2015 kesällä oli, että näillä mielikuvilla tulisi olemaan paljon isompi merkitys omalle kehitykselleni, kuin olin osannut kuvitellakaan. 

Yhteistyön tärkeys

Näiden esiin nousseiden uusien mielikuvien aikaan, olimme toteuttaneet kollegani kanssa yhdessä jo muutaman koulutusmatkan Mount Shastalle Pohjois-Kaliforniaan ja olimme kouluttaneet MESTARI-koulujemme kautta osallistujille kolmea tärkeää kokonaisuutta kehon, mielen sekä sydämen viisaudesta. Näiden uusien asioiden edessä, emme voineet olla huomaamatta tätä kolmen sarjaa, joka näytti toistuvan myös opetuksissamme.

Olimme tuolloin selvästikin jonkin hyvin tärkeän asian äärellä ja se selkeytyi meille yhä selkeämmäksi tulevien vuosien aikana. Näiden vuosien aikana saimme itsellemme myös uutta tietoa Lemuriasta, Atlantiksesta ja ihmisyydestä sekä niiden merkityksestä noiden suurten muinaisten sivilisaatioiden aikaan. Olemme päässeet ymmärrykseen, että kannamme mukanamme, omissa solumuistoissamme paljon suurempaa energiaperintöä, kuin olemme ehkä osanneet aavistaakaan ja tämän myötä koemme, että yhteistyö näiden vanhojen muistojen esiintuomiseksi ja muistamiseksi on erityisen tärkeää. Näiden muinaisten suurten sivilisaatioiden tuhoutumiselle aikoinaan oli hyvin merkitykselliset syyt ja uskomme, että tässä ajasssa, jota nyt elämme, meidän tehtävä on muistaa nuo muinaiset energiaperintömme, jotta voisimme tehdä sovun niin itsemme kuin myös muidenkin ihmisten kanssa. Tätä päämäärää kohden emme voi kuitenkaan kulkea täysin yksin, koska se koskee meitä kaikkia niin yksilöinä kuin ihmiskuntinakin, mutta voimme aloittaa halutessamme tuon työn itsestämme ja avata sydämemme kaikille niille kokemuksille, joiden heijasteet kumpuavat edelleen noista vanhoista muistoista noilta muinaisilta ajoilta. 

Yhteiset kokemukset

Muistot ja erilaiset muistikuvat säilyvät solumuistoissamme läpi erilaisten aikakausien. Puhuessamme ihmisten kanssa ja jakaessamme omia muistikuviamme avoimesti esiin, pääsemme usein tarkastelemaan esiin noussutta teemaa erilaisista näkökulmista käsin. Uskonkin, että tämän avoimen lähestymistavan vuoksi voimme päästä yhdessä isoin askelin eteenpäin niin yksilöinä kuin ihmiskuntanakin. Jokainen tarina opettaa meille aina jotain tärkeää. 

Jakaessamme omat ajatuksemme toisten ihmisten kanssa, vanhat muistot ja muistikuvat pääsevät yhdistymään ja rakentumaan kokonaisiksi muistikuviksi niin, että emme toteuttaisi omassa elämässämme ainoastaan yhtä olemuspuoltamme, vaan pääsisimme toteuttamaan koko olemuksemme kauneutta kaikilta osiltamme yhtä tasapainoisena. Tämän vuoksi tarjoamme koulutuksiin ja koulutusmatkoille osallistujille turvallisen ympäristön jakaa omat mielikuvansa sekä tunteensa esiin. Kannamme mukanamme myös hyvin vanhoja muistoja Lemurian ja Atlantiksen ajoilta ja jos emme pääse tasapainottamaan noiden aikakausien aikaisia tapahtumia omissa muistoissamme, se voi merkitä sitä, että viemme elämäämme eteenpäin vain jomman kumman energiaperinnön mukaan. Tarkoitus ei ole edes viedä näitä vanhoja energiaperintöjä omana itsenään eteenpäin, vaan olemme tulleet siihen kohtaan omaa kehitystämme, jolloin olemme valmiita luomaan maan päälle jotain aivan uutta, jotain sellaista, joka ei ole ollut mahdollista edes tuolloin suurten muinaisten sivilisaatioiden aikaan. Täysin uuden ja tasapainoisemman elämän luominen ei kuitenkaan ole mahdollista ennen kuin kehomme, mielemme sekä sydämemme viisaus toimii saumattomasti yhdessä. Tämän vuoksi olemme koostaneet sinulle mahdollisuuden tutustua itseesi hyvin erityisillä tavoilla ja yksi niistä on tämä ihana koulutusmatka Mount Shastan huikeisiin energioihin. 

Sydämen matka

Omien matkojemme myötä olemme ohjaajina päässeet syvempään ymmärrykseen siitä, että järjestämämme matkat ovat todellisia sydämen matkoja. Matkoille osallistujat ovat tunteneet syvällä sydämessään kutsun näille matkoille ja tämän vuoksi ryhmä koostuukin aina juuri oikeanlaiseksi jokaiselle matkalle. Puhun omasta syvästä sydäntietoisuudestasi, oman arkitietoisuutesi ulottumattomissa olevasta tuntemuksesta, joka saa sinut haluamaan osallistua näille matkoille. 

Kyse on vanhoista ystävistä ja kumppaneista vuosituhansien takaa, jotka kohtaavat jälleen näiden matkojen myötä.  Matkojen tarkoitus on tuoda tämä ikivanha viisaus erilaisten ihmisten myötä esiin yhteisen matkan aikana ja muistuttaa omaa ihmisolemustamme huikeasta yhteisestä menneisyydestämme. Matkojen tarkoitus on antaa jokaiselle osallistujalle omaan sydämeensä kipinän uudenlaisen tasapainon tuomiseksi maailmaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sinun pitäisi sitoutua tähän ryhmään loppuiäksesi, vaikka saatat tunteakin matkan jälkeen ikuista sydänyhteyttä matkan osallistujiin. Kyse on enemmänkin oman sisäisen tasapainosi aktivoitumisesta, joka auttaa sinua tuosta hetkestä eteenpäin tuomaan yhä enemmän tasapainoa myös kaikkeen muuhunkin elämään ympärilläsi. Matkalle osallistujat koostuvat muinaisista Atlantislaisista sekä muinaisista Lemurialaisista, joiden aika on tulla uudelleen yhteen juuri tässä ajassa, jota nyt elämme. Matkojen aikana ryhmän energioista rakentuva yhteinen tietoisuus auttaa jokaista osallistujaa henkilökohtaisesti vastaanottamaan paljon uutta tietoa itsestään kuin myös maailmasta ympärillään. Jos siis tunnet kutsun sydämessäsi näille matkoillemme, niin se tarkoittaa sitä, että olet valmis vastaanottamaan uutta tietoa itsellesi ja avautumaan yhä vahvemmin omalle valokehollesi. Kutsun tuojana toimii universaali sydänenergia ja me matkaohjaajat kuljetamme osallistujat lempeästi läpi tämän uuden kokemuksen. 

UPEAT MATKAT OMAAN SYDÄMEESI

Mount Shasta, Maui, Lappi 

LUE LISÄÄ

Tule mukaan kokemaan huikea matka itseesi

MOUNT SHASTA 

Mount Shastan matkalla voit saada ensikosketuksen siihen, millaista on elää aidossa olemuksessasi. Shastalla voit olla täysin oma itsesi ja pääset ohjatusti tutustumaan alueen eri voimapaikkoihin sekä niiden ainutlaatuiseen ikiaikaiseen luontoon. Shastalla on erityinen kyky koskettaa jokaista matkaajaa syvälle sydämeen ja jättää sinne ohjaus heidän elämänsä seuraaviin askeliin. LUE LISÄÄ MATKASTA TÄÄLTÄ…

Mount Shasta 2019

MAUI – HAWAII

Mauin matkalla tulet kokemaan miltä tuntuu aito ilo sydämessäsi. Mauin runsas luonto, huikeat muinaiset energiat ja paikallisten ihmisten Aloha- henki, auttaa sinua asettumaan tuohon samaan sydämen rytmiin heti, kun astut ulos lentokoneesta. Mauilla pääset kokemaan millaiselta tuntuu olla syvästi rakastettu ja pääset jakamaan myös omaa sydänenergiaasi vapaasti eteenpäin muille. LUE LISÄÄ MATKASTA TÄÄLTÄ…

Hawain matka

KUULETKO SYDÄMESI KUTSUN?

Upea matka odottaa sinua 

TULE MUKAAN

Tule mukaan kokemaan oma aito itsesi 

Lapista koostuu oma osionsa aikanaan,
sitten kun sen aika on tulla toteen. 

Lapin matkaa odottaessasi,
anna Shastalle sekä Mauille mahdollisuus kasvattaa sydäntäsi!