Energian taianomaisuus

Hyvin kauan aikaa sitten, aivan oman aikakautemme alussa täällä maan päällä, elimme vahvassa yhteydessä kaikkeen olemassa olevaan. Tuolloin energia ei ollut mitään sellaista, mikä olisi ollut meistä erillistä. Emmekä ajatelleet tuolloin, että se olisi jotain suurempaan kuin mitä itse olimme, vaan energian luonnollinen virtaus oli erottamaton osa itseämme ja se johdatti meitä selkeästi sekä vahvasti eteenpäin omassa elämässämme kehomme aistiherkkyyden kautta. 

Meidän ei tarvinnut tietää mitä oli tulossa, vaan meille riitti tuolloin se tunne, jonka saimme sydämeemme, eikä meillä ollut koskaan tarvetta epäillä sydäntämme. Mitä ikinä aikojen saatossa tapahtuikaan, sai se meidät eriytymään tästä kultaakin arvokkaammasta aistijärjestelmästämme ja uskomaan, että tuo vapaasti virtaava energia ei ollutkaan meidän omaavaan jotain, joka olisi vain ulkopuolellamme ja vain saatavillamme, jos se meille annettaisiin. Tuo vanha muisto omasta energiavirtauksestamme on ollut unohduksissa nyt jo riittävän kauan. On tullut aika herättää tuo kykymme jälleen eloon ja ottaa tuo valtava aistijärjestelmämme uudelleen täysin omaan käyttöömme.  

Energiavirtaus

Parantavat kädet ovat hyvin monille tuttu käsite. Kämmenpohjien energiakeskukset ovatkin ensimmäisiä energiakeskuksiamme, jotka aktivoituvat, kun oma tietoisuutemme alkaa laajentua. Monesti nämä kämmenpohjiemme energiaväylät aktivoituvat käsissämme paljon aikaisemmin kuin ymmärrämme mistä on kyse. Kehomme energiajärjestelmä siis aktivoituu monesti paljon aikaisemmin kuin mitä mielemme osaa ymmärtää.

Käsien energiakenttien tunnistaminen on yksi ensimmäisistä askeleista, jotka johdattavat sinua syvemmälle parantavien energioiden saloihin ja salaisuudella tarkoitan tässä kohtaa ihanaa yllätyksellisyyttä sekä omaa aitoa iloasi sitä kohtaan, kun jälleen tunnistat tämän kauan kadoksissa olleen energiavirtauksen käsissäsi. Tämä parantava energia ei kuitenkaan virtaa vain käsiesi kautta maailmaan, vaan se on erottamaton osa sinua ja koko omaa olemustasi. Sen moottorina toimii oma sydäntietoisuutesi ja se rakkaus, jota kannat mukanasi. Hyvin monesti emme vain tiedosta emmekä tunnista tätä energiaa itsessämme. Tämän vuoksi olenkin koostanut sinulle nämä Sydämen Saaga ™ – koulutukset. Haluan, että tulet tietoisemmaksi tuosta valtavasta energiasta, jota kannat mukanasi. Haluan, että pääset ottamaan tämän kykysi uudelleen käyttöösi ja tuntemaan jälleen miltä tuntuu kokea se, kun olet yhtä tuon parantavan energiasi kanssa.

Sydämen Saaga ™ – koulutukset

MUISTA JÄLLEEN KUKA OLET

OSALLISTU KOULUTUKSEEN

Energioiden tunnistus

Suurin haaste, jonka energiamaailmasta kiinnostunut yleensä kohtaa oman henkisen polkunsa alkumetreillä on se, että hänen on vaikea konkreettisesti tunnistaa tuota energiamaailmaa, johon hän haluaisi tutustua. Monikaan laajempaa tietoisuutta opettava koulutus, ei opeta tunnistamaan tuota ympärillämme olevaa energiaa niin, että voisimme tuntea sen oman aistijärjestelmämme kautta, vaan opetukset keskittyvät usein vain pelkkien mielikuvien tuottamiseen tai muiden ihmisten energioiden tunnistamiseen.

Ongelmaksi usein nousee kuitenkin se, että mielikuvat eivät monestikaan ole aistittavia, eikä toisten ihmisten energioita ole yhtä helppo tunnistaa kuin omia energioitamme. Tämän vuoksi tuntemukset usein jäävätkin hieman pintapuoliseksi, emmekä pääse kokemaan konkreettisesti tuota energia, joka virtaa kauttamme eteenpäin. Tämä saa meidät usein myös etsimään yhä uudelleen ja uudelleen tietoa itsellemme erilaisten koulutusten myötä sekä kuluttamaan rahaamme lisää tähän etsintään.. Energioiden tunnistamisen haaste liittyy hyvin usein siihen, että emme tiedosta oman energiakenttämme olemassa oloa ja tapaa, jolla energiamaailma yrittää keskustella kanssamme. Toinen haaste usein liittyy siihen, että hyvin harva vielä opettaa oman energian sekä energiakentän tunnistamista konkreettisin keinoin. Tämän vuoksi haluaisinkin antaa sinulle mahdollisuuden tutustua omiin energioihisi ja antaa sinulle kokemuksen siitä, että tuo parantava energia on itse asiassa hyvin aktiivinen osa sinua jo tällä hetkelläkin. 

Heart based Healing ™

Tämä kokonaisuudessaan viiteen opetusjaksoon jaettu koulutus ei varsinaisesti opeta sinulle energiahoitamista sen perinteisessä muodossa, vaikka se antaakin sinulle syvän ymmärryksen energiahoidon perusteista. Tämän sijaan koulutus keskittyy enemmänkin oman energiayhteytesi löytymiseen, oman energiasi tunnistamiseen sekä siihen, miten voit palauttaa mieleesi sinun ja energiamaailman välisen kommunikaatiotavan.

Tämän koulutuksen aikana oppimasi hyvin helppo ja yksinkertainen menetelmä on saanut nimekseen Heart based Healing™ – joka tarkoittaa sydämestä lähtöisin olevaa parantamista. Tulet yllättymään koulutuksen aikana hyvin monesti siitä, miten helppoa energiamaailman tunnistaminen voikaan olla ja miten vähän sääntöjä energian käyttöönottoon liittyykään silloin, kun olemme tekemisissä puhtaan sydänenergian kanssa. Puhdas sydänenergia ei ole koskaan tarvinnut sääntöjä tai rajoja omalle parantavalle voimalleen, vaan säännöt tulevat hoitoihin yleensä mukaan silloin, kun emme osaa luottaa rakkauteen ja rakkauden syvään viisauteen. Tämän luottamuspulan juuret ulottuvat hyvin syvälle Lemurian sekä Atlantiksen aikakausiin ja on vihdoin tullut aika eheyttää nämä vanhat muistot ja palauttaa luottamus rakkauteen ja rakkauden eheyttävään voimaan. 

Omat energiasi

Ennen kuin voit oppia tunnistamaan hyvin hienovaraisia energioita tai tuntemaan niiden läsnäolon lähettyvilläsi, tulisi sinun ensin tunnistaa omat energiasi. Oma energiakenttäsi sekä kehosi viestintäjärjestelmä on nopein tie tutustua ympärilläsi oleviin energioihin. Omaan energiajärjestelmääsi tutustumalla ja aistiherkkyyttäsi harjoittamalla tulet avaamaan itsellesi ovet täysin uudenlaiseen maailmaan, jollaista et ole vielä koskaan kokenut. 

Tämän hyvin hienojakoisen viestintäjärjestelmäsi ymmärtäminen on yksi tärkeimmistä asioista oman hyvinvointisi sekä oman kehityksesi eteenpäin menon kannalta. Tulet koulutuksen myötä oppimaan energiasta hyvin konkreettisia asioita fyysisen maailmamme fysiikan lakeihin tutustuen. Kvanttifysiikan alkeet auttavat sinua ymmärtämään, niin ympärilläsi kuin myös koko olemuksessasi, vapaasti virtaavaa energiaa ja antaa sinulle työkalut ottaa tuo parantava energia omaan käyttöösi tästä hetkestä eteenpäin. 

Sydämen Saaga ™ – koulutukset

LATAA ILMAISET HARJOITUKSET TÄSTÄ

LATAA TÄSTÄ

Uusi tapa oppia 

Oivalsin vuoden 2016 aikana kantavani lahjaa, jonka aika on tullut jalkautua maailmaan. Olen opetellut tätä energiamenetelmään 2012 vuodesta saakka, enkä tuolloin vielä ymmärtänyt, että olin astumassa elämäni oppikouluun näihin omiin energioihini tutustuessani. Se, etten aikoinani osallistunut energiahoitaja-koulutuksiin, antoi minulle mahdollisuuden oppia asioita energiamaailmasta suoraan itse universaalin energian ohjauksella. 

Tuo kokemani energia ei opettanut minulle erilaisia sääntöjä, miten energiaa tulisi käyttää, eikä se asettanut oppimiselleni minkäänlaisia rajoja, vaan se rohkaisi minua kokeilemaan omia rajojani yhä uudelleen ja tutkimaan omaa aistimaailmaani yhä syvemmin. Oivalsin viimein, että minulle opetetaan erilaisten tuntemusten kautta energian vapaata liikkuvuutta ja aloin pian huomata, miten rajaton oma maailmamme onkaan. Tuon vapauden tunteen äärellä aloin oivaltaa myös, miten paljon erilaiset koulutukset rajoittavat energian vapaata liikkumista erilaisilla säännöillään sekä määritelmilläänOmat aiemmat energiamaailman pelkoni ovat muuttuneet täydelliseen luottamukseen energiamaailmaa kohtaan tämän oppimani menetelmän myötä ja sen vuoksi haluaisinkin tuoda myös sinulle esiin nämä omat uudet näkemykseni energiasta ja siitä, miten se toimii täällä meidän fyysisessä todellisuudessa rakkaudesta käsin – ilman minkäänlaisia pelkoja.

Energian toimivuus

Tuo vanha tapa, jolla koetamme asettaa energianvirtaukselle erilaisia rajoja sekä sääntöjä, ei yksinkertaisesti enää toimi siellä mihin olemme ihmiskuntana suuntaamassa ja sen vuoksi haluan opettaa asioita energiamaailmasta puhtaasta vapaasta rakkaudesta käsin ja antaa ihmisille mahdollisuuden oppia energiamaailmasta ilman minkäänlaisia pelkoja. 

Ohessa oleva videomateriaali kuuluu tämän ensimmäisen koulutuksen materiaaleihin ja halusin jakaa sen sinulle jo etukäteen katsottavaksi, koska se tuo esiin yleisajatuksia energian toimivuudesta ja siitä miten käytämme energiaa jo tälläkin hetkellä omassa elämässämme. Kuten olen jo monesti ottanut esiin, niin energian tunnistaminen ja sen käyttöönotto omassa elämässä ei ole hankalaa ja monimutkaista, vaan se on loppujen hyvinkin helppoa. Yksinkertaisempaa kuin osaat ajatellakaan. 

Koe jo tänään

Jos sanoisin, että sinulla on mahdollisuus tunnistaa tuo oma energiasi jo tänään, nyt heti, niin olisitko valmis kuulemaan siitä lisää? Yläpuolella olevasta linkistä pääset lataamaan itsellesi muutamat helpot harjoitukset, joiden myötä ohjaan sinut tunnistamaan tuon energian itsessäsi heti ensimmäisten harjoitusten myötä. Tämä salaisuus pidetään yleensä visusti maksullisten koulutusten sisältönä, mutta haluaisin antaa sinulle sen nyt ILMAISEKSI.

Jos ihmettelet, miksi haluan antaa tämän tiedon sinulle ilmaiseksi, niin teen sen siksi, että haluan näyttää sinulle miten helposti tuon oman parantavan energiansa voikaan tunnistaa. Teen tämän puhtaasti omasta sydämestäni käsin, koska haluan aidosti antaa sinulle mahdollisuuden tähän kokemukseen. Haluan auttaa sinua tulemaan tietoiseksi siitä energiasta, jota kannat jo tällä hetkelläkin mukanasi. Energia on täysin luonnollinen osa omaa olemustasi ja sen vuoksi se on niin helppoa tunnistaa ja ottaa halutessaan käyttöön. Monesti emme vain tiedosta oman energiamme olemassaoloa, koska monikaan ei osaa kertoa meille omasta energiastamme.  

Sydämen Saaga ™ – koulutukset

ANNA ITSELLESI LAHJA 

OSALLISTU KOULUTUKSEEN

OLETKO VALMIS UUTEEN SEIKKAILUUN? 

Mitä jos kertoisin sinulle, että elämäsi voi ottaa aivan uuden suunnan itselleen?

Olisitko valmis avautumaan tuolle mahdollisuudelle? 

Annan sinulle nyt mahdollisuuden oppia itsestäsi aivan uudella tavalla
ja autan sinua luomaan täysin uniikin tavan kommunikoida oman kehosi kanssa.
Tämä uusi väylä tulee toimimaan sinulle myös porttina koko 
universumin energioihin ja
pääset
 oppimaan niistä omalla erikoisella tavallasi. Tämä verkkokoulutus on luotu täysin
sinua varten ja tähän alle olen kerännyt muutaman asian,jotka tulet
mahdollistamaan itsellesi koulutuksen myötä.
 

NÄMÄ LAHJAT TULET ANTAMAAN ITSELLESI 

Sydämen Saaga ™ – koulutukset

OTA ASKEL KOHTI LAAJEMPAA OLEMUSTASI

OSALLISTU KOULUTUKSEEN

VERKKOKOULUTUKSEN SISÄLTÖ

YHTEENSÄ 48 VIDEOTA JA YLI 8 TUNTIA OPETUSTA

Lisämahdollisuutena osallistuminen yksityiseen Facebook opetusryhmään mukavassa ja inspiroivassa seurassa lukuisten muiden koulutuksen käyneiden kanssa. 

KOULUTUKSEN HINTA 197 €/hlö (sis. Alv)

Hinta sisältää kirjallisen materiaalin koulutuksen tueksi sekä
antaa oikeuden opetusvideoihin kokonaiseksi vuodeksi. 

Sydämen Saaga ™ – koulutukset

HENKILÖKOHTAINEN KOKEMUS ENERGIAMAAILMASTA

OSALLISTU KOULUTUKSEEN

TÄSSÄ IHANIA PALAUTTEITA OSALLISTUJILTA

SARIN PALAUTE

Tämä koulutus on vaikuttanut omaan elämääni helpottavasti. Saan parantavan energian heti käyttööni ja olen oppinut tunnistamaan erilaisia energioita nopeammin ja helpommin. Itsehoitona hyvä, puoliso sairastanut flunssan, minuun se ei tarttunut. Oppina tästä itselle, että olisi voinut hoitaa hiukan aiemmin myös häntä. Lisäksi päänsärkyyn ei ole tarvinnut enää juurikaan särkylääkkeitä ja muutenkin olen voinut paremmin. 

Tätä menetelmää olen päässyt käyttämään myös asiakkaita hoitaessa ja palaute asiakkailta on ollut uskomattoman hienoa. Eli Reija, kertakaikkiaan hienon työkalun olet saanut jaettavaksi meille muille. Kaikesta koulutukseen liittyvästä olen ollut tyytyväinen ja toivon monen muunkin itsensä parantamisesta kiinnostuneen aloittavan tämän koulutuksen. Mitä enemmän tästä aiheesta on tietoa ja uskalletaan käyttää energiaa yhtenä hoitomuotona, sitä terveempiä meistä kaikista tulee. – Sari Karhu – www.hoidoniloa.fi –

TUULAN PALAUTE

Olit luonut todella perusteellisen koulutuksen, jossa toit esiin muutakin kuin pelkkiä harjoituksia. Se, että olit tehnyt muistiinpanot esityksistä, oli aivan huippua! Esitystapasi on rauhallinen ja selkeä. Olet ihanan lämmin ja huolehtiva ihminen. Parisen viikkoa on mennyt vähän sairastelun merkeissä, joten ihan täydellä teholla ei ole päässyt harjoituksia tekemään, olen alkanut tuntea erilaisia tuntemuksia ja saanut vastauksia joihinkin asioihin. 

Hieno juttu, kun ajattelee miten alussa vielä onkaan näiden asioiden kanssa. Harjoituksia, kun jatkaa, niin mitä tuleman vielä pitääkään. Suurkiitos sinulle, Reija, tämä oli ihana koulutus! – Tuula Pitkänen 

SINIKAN PALAUTE

Ihanaa, kun osallistuin tälle kurssille. Olenkin odottanut tällaista itsehoitokurssia, joka on varmaan kaikille tärkeä. Kiitos selkeistä videoista ja kirjallisesta materiaalista, tästä on niin hyvä jatkaa eteenpäin. On ollut todella mielenkiintoista ja ihanaa tutustua omiin energioihin. Kiitos Reija, kun toit tämän itsehoito asian meidän tietoisuuteen. – Sinikka Piiroinen –  

PAULAN PALAUTE 

Reija on ihanan lämmin ja kannustava opettaja. Hänen oppia on helppo soveltaa jokaisessa hetkessä mihin vain itse olet valmis. Reijan avulla sain syvemmän ymmärryksen kehoni energioihin ja laajempaa tietoisuutta, joka avasi mielettömällä tavalla maailmaani. Ihania oivalluksia omasta kehosta ja mielestä sekä sydämestä. Energia on aikamoinen ja laaja alue, mutta Reija on ihanasti tuonut juuri sen eteeni, millä tavalla voin itse opiskella tätä ihanaa

energiamaailmaa itsessä ja olla tämän kautta myös avuksi muille. Olen saanut itselleni helpotusta kipuihin ja erilaisiin tunnetiloihin. Nähnyt niiden syvemmän merkityksen, joka on mm. helpottanut irrottautumaan sellaisesta, joka ei enää toimi kohdallani. Ehdottomasti suosittelen Reijaa, jos sinua kiinnostaa päästä syvempään ymmärrykseen itsesi kanssa ja sinulla on intoa opiskella omaa kehoa ja mielen asioita. Teoria ja käytöntä kulkee ihanasti käsikädessä. Parhautta on vielä päästä jakamaan tuntemuksia ja oivalluksia muiden ryhmäläisten kanssa. Näissä opeissa tuntee todella osaavansa ja oppivansa koko ajan uutta. Kiitos Reija, sinunlaisia opettajia tarvitaan lisää. – Paula Artes – 

TAINAN PALAUTE 

Opastus videoiden välityksellä oli selkeää ja helposti ymmärrettävää. Videoista välittyi myös rauhallinen tunnelma ja samalla kuitenkin elämänilo ja innostus energia-asioihin. Jään kaipaamaan Reija ihastuttavaa ja aitoa persoonaa. Matka oli ihana koulutuksen aikanakin, mutta nyt se matka vasta kunnolla alkaakin. Näillä eväillä on hyvä alkaa tutkiskelemaan omia energoitaan ja ottaa osaksi jokapäiväistä arkea nämä harjoitteet ja kehittää itseä vielä lisääkin. 

Olen kyllä ollut todella iloinen, että osallistuin kurssillesi. Olen saanut todella paljon jo nyt tänä aikana. Tykkään siitä, että asiat selitetään maanläheisesti taviskielellä ja ettei tarvitse tehdä monimutkaisia rituaaleja osatakseen kokea energiaa. Kiitos Reija! – Taina Kiesi – www.valkoisenvalonkiesit.fi – 

TERHON PALAUTE 

Minä pidin koko koulutuksesta, koska siinä oli paljon videoita ja ne oli sopivan pitkiä. Ei liian pitkiä, koska en jaksa keskittyä niihin. Olen hyvin tyytyväinen koulutukseen, yksi parhaista koulutuksista. Kiinnostuin kovin ja edistyin myös, vaikka alku oli haparointia. Minä kiitän ja kumarran. Minulle tämä oli suuri askel eteenpäin, kun olen köpötellyt paikoillani jo jonkin aikaa. Universumi kyllä ohjaa oikeisiin koulutuksiin,  kiitos myös universumille. – Terho Romo – 

JONNAN PALAUTE 

Koulutus antoi vapauden opiskella omaan tahtiin ja aikaa sisäistää asioita. Perusliikkeet oli helppo oppia ja koulutus antoi hyvät eväät jatkaa harjoittelua, sillä kehitys tapahtuu omaan tahtiin. Haasteitakin olen huomannut omalla kohdallani, mutta vaikka kuinka ei joku päivä tunnu luonnistuvan, niin en luovuta, sillä tämä on minulle hyvä keino rentoutua, rauhoittua ja hiljentyä tutkiskellen itseäni. Eli aikaa vain itselleni. Kiitos Reija, olet lämmin, ihana, iloinen,

inspiroiva ja kannustava opettaja! Odotan jo jatkokurssiasi, annat itsestäsi paljon ja se näkyy. Puhetyylisi ja tapasi ilmaista asioita ja kertoa, on selkeä ja sinua on miellyttävä kuunnella. Jatka vain, olet selkeästikin oikealla polulla! Innostuksesi tarttuu muihinkin ja intohimo opettamaasi asiaan näkyy selvästi. Uskot siihen mitä opetat ja se on tärkeää. Opin tunnistamaan energiani ja jotain tuntemuksia olen jo saanut sekä kädet jonkin verran jo liikuskelleet. Pienistäkin tuntemuksista olen kiitollinen ja tämä koulutus antoi minulle eväät loppuelämän mittaiseen opinahjoon itseni kanssa. Tämä vei mennessään, vaikka en vielä mestariksi asti päässytkään. – Jonna Kilpi – 

MAIJAN PALAUTE

Olen oppinut tunnistamaan energioita selvemmin. Kysyin sinulta alussa, että onko tästä apua kipeään lonkkaani? Minulla on kuluma lonkassa ja se on leikkausuhan alla. Kehotit hoitamaan ja ihmetyksen vallassa olen ollut, koska tuo kipu on lieventynyt todella paljon. Hoidan itseäni kaksi kertaa päivässä. Jos tämä olotila kestää, niin olen miettinyt kuinka tätä tietoa voisi viedä eteenpäin, mutta sitä tässä hoidan ja ihmettelen ja seuraan, että kuinka käy. 

Lähdin tähän koulutukseen hyvin pienin odotuksin, ihan uteliaana. Tämä on ollut niin konkreettista, koska fyysisiä tuntemuksia on tullut melkein ensi kerrasta lähtien. Palautteena kiireettömyys, jaksoit selittää asiat selkeästi ja perinpohjin. Olen käynyt useammankin pidemmän koulutuksen , ilman näin suuria muutoksia. Siispä en osaa edes ajatella mitä muuta olisin voinut vielä saada. Olen saanut niin paljon, KIITOS! Olet ihana, lämmin ihminen ja olen niin kiitollinen saadessani ”kuulua joukkoosi”.  Olen todella kiitollinen tästä yhteisestä matkasta. Mielelläni suosittelen muillekin. – Maija Liisa Kekkonen – 

MUUTAMA NIMETÖN KOMMENTTI LISÄÄ

”Energiahoitoja olen saanut, mutten ikinä aikaisemmin ole saanut tällaisia tuntemuksia.” 

”Voi miten ihanat ja helpot ohjeet olet videoihin laittanut.”

”Siisteintä oli huomata, että minulla on ihan oikeasti kyky tunnistaa energioita. Se vaan on odottanut, että otan sen käyttöön.”

”Sain tilan, joka normaalisti vaatii melko tuhdin kipulääkityksen sekä paripäivää lepoa, asettumaan täysin kivuttomaksi jo 10 minuutissa, eikä kipu ole alkanut uudelleen.” 

”Kiitos havainnollisesta, selvästä ohjauksesta, lämmöllä ja huolella tehty. Olin onnekas, kun olin tässä mukana.”

”Kiitos todella mielenkiintoisesta kurssistasi! Olen huomannut, että säännöllisesti toistuvat harjoitukset itseni kanssa vahvistavat tuntemuksia.”

”Olet koonnut uskomattoman hienon paketin tästä meidän omasta energiasta ja sen hyödyntämisestä.”

”Kiitos tästä valaisevasta koulutuksesta ja mielettömän iso kiitos siitä, että palautit oman uskoni itseeni. Tästä on hyvä jatkaa.”

”Tämä kokemus luo uskoa itseen ja auttaa harjoittelemaan näiden ihanien energioiden parissa.”

”Tämä on ollut niin maanläheistä ja ymmärrettävää, vaikka liikummekin näkymättömissä asioissa.”

”Olet tuonut paljon asiaa selkeästi esille. Mielelläni suosittelen muillekin.” 

”Olen kyllä ollut todella iloinen, että osallistuin kurssillesi. Olen saanut todella paljon jo nyt tänä aikana ja tulen kyllä osallistumaan jatkokursseillesikin.”

Sydämen Saaga ™ – koulutukset

JOKO HALUAT MUKAAN?

OSALLISTU KOULUTUKSEEN

HYÖDYT, JOTKA OLEN ITSE SAANUT

En tunne itseäni enää niin yksinäiseksi näiden kaikkien energiamaailman kokemuksieni kanssa ja olen saanut paljon uusia ystäviä, joiden kanssa voin puhua avoimesti näistä kaikista uusista asioista, joita opin koko ajan lisää energiamaailmasta. 

Olen saanut itselleni täydellisen hoitomenetelmän, jonka voin ottaa käyttöösi heti silloin, kun sitä eniten tarvitsen. Terveyteni on hyvä tällä hetkellä, enkä ole syönyt minkäänlaisia lääkkeitä enää vuoden 2013 jälkeen. Tämä on suuri helpotus verrattuna edelliseen elämäntapaani, jolloin koin paljon selkäkipuja sekä päänsärkyjä, puhumattakaan erilaisista nivelrikoista johtuvista hermokivuista, joita oli haastava hoitaa edes lääkkeillä. 

Olen oppinut valtavasti asioita energiamaailmasta, sellaisia asioita, joita en ole vielä päässyt lukemaan mistään kirjoista tai muista tietoväylistä. Moni asia onkin tämän vuoksi vielä sanoittamatta, eli oppiminen on itsellänikin käynnissä edelleen. Opetus syvenee sitä mukaan, kun vietän aikaani näiden harjoitusten ja omien energioideni äärellä. 

Olen löytänyt uudelleen oman vapauteni, oman rohkeuteni ja oman energisyyteni. Muistan jälleen millaista on kantaa mukanaan lapsenomaista iloa,  innostusta sekä hämmästystä maailmaa kohtaan.  

Olen päässyt selättämään suurimman osan peloistani ja se on vapauttanut valtavasti tilaa uuden oppimiselle. Uskallan jälleen kokeilla uusia asioista, joita en aikaisemmin edes uskalltanut ajatella kokeilevani. Tämä on ollut valtavan vapauttavaa!

Yksi suurimmista hyödyistä, mitä olen tämän menetelmän myötä saavuttanut on ollut se, että uskoni ja luottamukseni maailmaan on palannut. Aikaisemmin ajattelin, etti minulla olisi koskaan mahdollisuus toteuttaa omia unelmiani tai niitä asioita, joita olisin halunnut toteuttaa elämässäni. Tämä kaikki kuitenkin muuttui, kun aloin harjoittelemaan itseni hoitamista energioilla ja sain kokemuksen kaikesta siitä hyvästä, jota kannan sisälläni. Aikaisemmin en edes tiennyt missä olisin hyvä. Muistan ajan, jolloin minulta kysyttiin, että mitä tekisin kaikista mieluiten työkseni, osoitin tuolloin sydäntäni ja sanoin, että jos osaisin valjastaa tuotteeksi sen mitä sydämessäni tiedän, niin opettaisin maailmalle sydämen asioita. Nyt kymmeniä vuosia myöhemmin olen päässyt tekemään sitä!

Tämän menetelmän kautta olen löytänyt myös uuden väylän kommunikoida oppaideni kanssa, olivat ne sitten enkeleitä, yksisarvisia, kiviä, eläimiä, metsänhenkiä, planetaarista väkeä tai henkiä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet avuksemme tänne maan päälle. En siis keskustele vain yhden ryhmittymän kanssa, vaan minulle saattaa tupsahtaa vieraisille kuka milloinkin. Tätä tapahtuu monesti sen myötä, kun avaa oman energiakenttänsä kaikille avoimeksi ja toivottaa kaikki sydämestään käsin tervetulleeksi luokseen – ilman sen suurempia pelkoja. 

TERVETULOA  

Voisin kertoa sinulle vaikka miten paljon muitakin syitä miksi osallistua tähän koulutukseen, mutta olkoon nämä yläpuolella esiin ottamani esimerkit nyt ne tärkeimmät tällä hetkellä. Tulet varmasti oppimaan vielä paljon uusia asioita itsestäsi, energiamaailmasta kuin myös minusta koulutuksen aikana. Odotan kaikista eniten kuitenkin sitä, että voimme aloittaa tämän yhteisen matkan ja jotta pääsemme kunnolla puhumaan kaikista omista kokemuksistasi sekä omista

tuntemuksistasi, joita saat harjoitusten myötä itsellesi. Odotan valtavalla innolla kaikkea sitä, mitä pääsetkään oppimaan itsesi kanssa. Tämän koulutuksen myötä haluan antaa sinulle mahdollisuuden tutustua omaan rajattomaan maailmaasi, jossa on mukana kaikki mahdolliset elementit oman elämäsi eteenpäin viemiseen. Mitä kaikkea voitkaan oppia omalta laajemmalta itseltäsi. Haluan toivottaa sinulle ihania hetkiä tämän koulutuksen sekä näiden helppojen harjoiutusten pariin!  

LISÄÄ VAPAUTTA

Tämä verkkokoulutus, jonka olen sinulle luonut, opettaa sinulle ensimmäisiä askeleita täydellisestä vapaudesta. Voisitko kuvitellakaan tilannetta, jossa voisit asettua rauhassa makuulle oman laajemman tietoisuutesi hoidettavaksi, niin ettei sinun tarvitsisi itse tehdä kovinkaan paljon töitä hoitosi eteen? Opetan sinulle koulutuksen myötä hyvin vapaan tavan aistia maailmaa sekä tavan tasapainottaa koko valtavaa olemustasi kauttasi virtaavalla parantavalla energialla. 

Voit unohtaa kaikki turhat säännöt sekä monimutkaiset menetelmät ja voit vain antautua hoidolle. Koulutuksen aikana tulet oppimaan miten antautua energian vapaalle ohjaukselle ja tämän myötä pääset oppimaan asioita oman laajemman tietoisuutesi ohjauksessa. Annan sinulle työkalut, joiden myötä pääset uudelleen tutustumaan tuohon omaan valtavaan energiakoneistoosi, joka sinulla on käytössäsi. Sinulla on kyky sekä viisaus muuttaa elämääsi parempaan suuntaan, mutta omien todellisten lahjojesi sekä taitojesi käyttöönotto usein vaatii oman sädehtivän olemuksesi ymmärtämistä. Miksi et siis antaisi itsellesi mahdollisuutta ymmärtää omaa valtavaa valo-olemustasi vieläkin syvemmin?  

SALLI ITSELLESI SE VAPAUS,
JONKA VOIT SAAVUTTAA OMAN VALO-OLEMUKSESI KAUTTA

Sydämen Saaga ™ – koulutukset

OLETKO VALMIS KOKEMAAN LISÄÄ VAPAUTTA? 

OSALLISTU KOULUTUKSEEN

KYSYN SINULTA VIELÄ NÄMÄ KYSYMYKSET

Haluaisitko tuntea aitoa ihastusta sekä hämmästystä kaikkia niitä asioista kohtaan,
joita voit kokea itseäsi hoidellessa? 

Haluaisitko tuntea olevasi aina energinen ja inspiroitunut elämääsi kohtaan? 

Halusitko nauraa enemmän ihan mahan pohjastasi saakka ja
ajatella useammin millainen lahja oma elämäsi onkaan sinulle? 

Haluaisitko tuntea energiavirtauksen herkemmin kehossasi ja
oppia miten voit nostaa omia energioitasi hyvin nopeasti? 

Haluaisitko luottaa elämään vieläkin enemmän ja luottaa siihen,
että elämä kantaa sinua eteenpäin tilanteessa kuin tilanteessa? 

Haluaisitko sallia itsellesi enemmän aikaa ja vain levätä sekä rentoutua itsesi äärellä? 

Haluaisitko tuntea, että aika on menettänyt merkityksen elämässäsi
ja tuntea aivan kuin nuorentuisit päivä päivältä? 

Haluaisitko hädin tuskin muistaa, milloin olet viimeksi ollut sairaana tai milloin sinulla on ollut kipuja? 

Haluaisitko sallia rakkauden saapua luoksesi vapaammin ja
jakaa rakkautta itsekin vapaammin eteenpäin ja tuntea yhä syvemmin
miten rakastut joka päivä itseesi uudelleen? 

JOS VASTASIT YHTEENKÄÄN KYSYMYKSEEN 

KYLLÄ 

TÄMÄ KOULUTUS ON SINUA VARTEN