TERVETULOA UUSI VUOSI 2019

Tämä tuleva vuosi on todellakin huikea ja erityinen lukuisine tulevine mahdollisuuksineen. Tammikuu tulee toimimaan vuoden ensimmäisenä kuukautena hieman kuin ponnahduslautana koko loppuvuodelle ja alla olevasta videosta pääset kuuntelemaan tammikuun energioista hieman lisää. Pahoittelut, että video jakautui kahteen osaan teknisten haasteiden myötä, mutta sanoma tulee kyllä selväksi näistä videoista. Mukavia videon katseluhetkiä toivotellen! 

LAHJOITUSPOTTI OTTI ALKUPYRÄHDYKSEN

Joulukuun aikana sain idean rakentaa yrityssivuilleni oman sivun lahjoituksille, jonka kasvua kuka tahansa pääsee seuraamaan ajankohtaisesti. Joulukuun kolmen viimeisen viikon aikana lahjoituspottiin kasaantui jo 41 euroa 11 eri ostoksesta ja odotan todella innoissani sitä hetkeä, kun pääsen tekemään yritykseni kautta ensimmäisen lahjoitukseni eteenpäin. 

Kiitos siis kaikille teile ihanille osallistujille, jotka olette omalla panoksellanne kasvattaneet tuota lahjoituspottia!

Lahjoitussumman kasvua pääset seuraamaan helposti tämän linkin kautta: LAHJOITUKSET